Luovasti rahoitusta useista lähteistä
02.06.2010 07:13
- Luovat alat eivät perinteisesti ole kiinnostaneet nk. ”suuria rahoittajia”. Hyvää tällä toimialalla on se, että näihin toimintoihin on saatavilla runsaasti yhteiskunnan ja muiden yhteisöjen tukia, Kati Uusi-Rauva taustoitti luovien alojen rahoitusaamupäivää Aalto Start-Up Center-yrityshautomossa.
Julkisista rahoituslähteistä TEKES on luoville aloille haasteellinen. Heidän rahoituksensa on soveltunut pelialan yrityksille. Tämä on muuttumassa, koska tulevat innovaatiot ovat entistä enemmän uusien palveluiden kehittämistä teknologisten uutuuksien lisäksi, Uusi-Rauva kertoi.
Kati Uusi-Rauvan mukaan luovien alojen yrittäjille hyödyllisiä tietolähteitä löytyy www.avek.fi sekä www.kopiosto.fi. – Näissä rahoituslähteissä hakijana voi olla jopa yksityishenkilö – yritystäkään ei tarvitse olla taustalla. Erityisen keskeistä on kehitettävän palvelun sisältö – sen tulisi olla sisällöltään uutta viihdettä tai kulttuuria, digitaalisiin kanaviin soveltuvaa. Yleisenä ohjeena hakemuksissa tulee olla selkeä sisältö – ei niinkään sivumäärä, Kati Uusi-Rauva korosti hakemisen osaamista.
Kulttuurialojen vientitoiminnan rahoittamisen erinomainen tietolähde on www.kulttuurivienti.fi .



