Flag_finnish Flag_english

Kayiwa haluaa viedä kestävää muotoilua maailmalle

Kaiywa_291209

"Yrittäjyyteen motivoi pieni Tekes-apuraha, jolla voin rahoittaa opiskeluprojektiin liittynyttä tuotekehitystä ja konsultaatiota. Me suunnittelijat emme tiedä kovin paljoa markkinoinnista, joten seuraavaksi hain Arabus-hautomoon." Kansainvälinen media innostui hänen Dino-vaateripustimestaan, ja uudenlainen muotoiluidea levisi The New York Timesista muihin muotoilu- ja sisustualan julkaisuihin. Tuotannossa Dino-ripustinsarja ei vielä ole.
Innostus pelkistettyyn muotokieleen kulkee Kayiwan perheessä jo toisessa polvessa. Ugandan pääkaupungissa Kampalassa asuneen perheen arkkitehti-isä työskenteli paljon Japanissa ja häneltä Kayiwa kuuli myös suomalaisesta muotoilusta.
Kestävään kehitykseen uskovalla muotoilijalla on parhaillaan työn alla oma posliiniastiasto. Siihen kuuluu posliinilaseja, joista voi tarjoilla yhtä hyvin vettä, kahvia, viiniä kuin oluttakin. Lincoln Kayiwa haluaa tuoda muotoiluun käsitteen enoughness eli tässä on koko paketti, eikä siitä puutu enää mitään. "Kestävä, monikäyttöinen muotoilu on myös ympäristökysymys. Haluan, että yksi astiasto täyttää kaikki käyttötarpeet modernisti ja sopii erilaisiin kansainvälisiin keittiöihin, yhtä hyvin kiinalaiseen kuin länsimaiseenkin. Esimerkiksi tämä pizzalautanen sopii moneen käyttöön, kattaukseen ja tarjottimeksi. Sen voi myös huolettaa kattaa ruohikkoon picnicillä."
Kayiwalla on takanaan kiireinen vuosi, jonka aikana hän on suunnitellut astiastoaan, luonut kontakteja maailmalle, messuilla ja kerännyt sadoista jälleenmyyjistä itselleen verkostoa. Hän myös mielellään konsultoi muita alan yrityksiä ja asiantuntijoita. "Taantuman myötä huomasin, että minulla on kolme vaihtoehtoa. Voin jäädä odottelemaan tai jatkaa luonnosten lähettämistä valmistajille. Tai sitten ryhdyn itse pienimuotoiseen tuotantoon. Päädyin rakentamaan brändiäni oman tuotannon kautta."
Tällä hetkellä tuotteita myydään kolmessa myymälässä Helsingissä. Laaja pohjatyö tähtää siihen, että tuotteet ovat aikanaan laajassa levityksessä maailmalla. "Suomalaiset näyttävät olevan tyytyväisiä siihen, että saavat myytyä Suomeen. Usein heillä on www-sivutkin vain suomeksi. Minä haluan myydä muuallekin. Jos valmistutan vaikka 500 lautasta, miksi ihmeessä en haluaisi myydä osaa niistä maailmalle. Mielestäni se ei ole ahneutta, vaan ihmisille voi tehdä palveluksen jakamalla", hän miettii.
Aalto-yliopiston Start-Up Centerin Arabus-yrityshautomossa tällä hetkellä toimivan Kayiwan visiona on luoda 5-10 vuoden aikana vahva, vakaa brändi. "Haluan valikoida tarkkaan, mitä teen. Ei ole niinkään tärkeää, paljonko myyn vaan kuinka arvokas, luotettava, dynaaminen ja innovatiivinen brändistä tulee. On teennäistä ajatella, että yritykset tekevät sitä, mitä asiakkaat haluavat. En usko, että yrityksissä oikeasti tiedetään, mitä asiakkaat haluavat. Imago ratkaisee, tuotteet tulevat perässä."
Uudenlaisen suomalaisen muotoilun tulevaisuutta varmistaisi hänen mielestään, jos valmistuville opiskelijoille taattaisiin rauha kokeilla. Kayiwa muistuttaakin, että vahvan muotoilumaan maineessa olevassa Tanskassa alan tulevaisuutta pyritään varmistamaan muun muassa sillä, että valmistuvat muotoilijat saavat vuoden apurahan voidakseen suunnitella ilman taloudellisia huolia. "Aalto-yliopisto sopisi hyvin kehittämään muotoilijoille erilaisia laitureita yrittäjyyteen ja kansainvälisille markkinoille."
Lisätiedot: Lincoln Kayiwa, Kayiwa Oy, puh. +358 50 518 4624, sähköposti: info(at)kayiwa.fi,

www.kayiwa.fi

Teksti ja kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Katso lisää yrittäjäesittelyjä